Olen tavallinen, ahkera mies, eikä pääni päällä ole yhtään kruunua. Asun Ainon kanssa omassa asunnossamme Helsingissä remonttimme hoituvat itse: asuntolaina, sähkölaskut, työ aamusta iltaan.
Käymäni äiti asuu pienessä kylässä lähellä Porvoota, siellä myös väkiäiti, Ainon mummo. Kaikki olisi sujunut hyvin, jos he eivät olisi päättäneet, että kotimme on heidän viikonlopun lomakohteensa. Aluksi se kuulosti suloiselta:
Me tulemme teille lauantaina.
Mutta vain lyhyesti.
Me ollaan perhettä.
Ai että lyhyesti tarkoitti yötä mökissä; tulemme mukana oli kasseja, tyhjiä kattiloita ja katseita, jotka odottavat pöytää.
Joka viikonloppu se toistuu: minä työstä kotiin juoksen kauppoihin, kokkaan, tiskaan, katoin pöytää, hymyilen, ja vielä puoleen yöhön tiskaan ja siivoan. Leena kommentoi:
Miksi salaatti ilman maissia?
Minä pidän borssista täyteläisempänä.
Meidän kylässä ei tehdä niin.
Mummo lisää:
Voi, olen niin väsynyt matkasta.
Eikö jälkiruokaa ole?
Ei yhtään: Kiitos, Voinko auttaa?
Eräänä päivänä koin, että en enää kestä ja sanoin miehelleni:
En ole kotipalvelija, enkä halua palvella perhettäsi joka viikonloppu.
Ehkä meidän pitäisi tehdä jotain asian kanssa.
Sitten mieleeni juolahti idea.
Seuraavalla viikolla leena soitti:
Me ajoimme lauantaina luoksenne.
Voi, meillä on jo suunnitelmia viikonlopuksi vastasin rauhallisesti.
Mitä suunnitelmia?
Omia.
Ja tiedättekö mitä? Lähdimme oikeasti, mutta emme suunnitelmiin vaan Leenan luokse. Lauantaiaamuna me seisomme hänen pihakynnyssä. Leena avaa oven ja jää paikalleen.
Mitä ihmettä tämä on?!
Me tulimme käymään. Ei pitkäksi aikaa.
Täytyy varoittaa, en ole mikään kokki! Tiedättekö, kuinka paljon maksaa, kun jostain yllättäen odotetaan vieraita?!
Katsoin häntä ja sanoin viileästi:
Näetkö, näin elän jokaisena viikonloppuna.
Aiotko opettaa minua? Hölmöä!
Huuto oli niin kova, että kaikki naapurit kääntyivät katsomaan, ja me lähdimme takaisin kotiin.
Ja tiedätkö, mikä on parasta? Siitä lähtien mikään käynti ilman kutsua ei ole enää tapahtunut. Ei enää tulemme piippiin ja viikonloppuja keittiössäni. Joskus pitää vain näyttää, miltä tuntuu olla omassa kodissaan.
Mitä mieltä olet, teinko oikein? Mitä sinä tekisit tällaisessa tilanteessa?
Jos haluat lukea lisää tarinoita, jätä kommentti ja tykkää. Se kannustaa meitä kirjoittamaan lisää!
