Miesni Vesa on jo viiden vuoden ajan lähdössä ulkomaille ansaita. Ensin hän ajoi kuormaautolla Saksassa, sitten korjasi koneita Puolassa. Matkasi olivat vain rahaa varten halusimme kahdelle pojallemme, Mikolle ja Juhanille, parhaan mahdollisen tulevaisuuden. Tiesimme, että kotimaassa, Suomessa, emme pärjäisi ilman ulkomaisia tuloja.
Vesan onneksi tuli aika, jolloin hän lähetti kerran kuukaudessa paketteja kotiin: säilykkeitä, puuroa, öljyä, makeisia ja lisäksi rahat, joita laitoin pankkiin korkoa saamaan. Keräsimme kohtuullisen summan, riittäen vanhimman poikamme asunnon hankkimiseen.
Näytti kuin kaikki olisi menossa hyvin, kunnes muutama kuukausi sitten aloin tuntea, että kehoni ei toimi oikein. Aluksi ajattelin, että hormonikäänteeni on käynnissä, mutta se ei selittänyt painonnousuani, uneliaisuuttani, ahmimista ja äkillisiä mielialanvaihteluita. Internet kertoi, että voin olla raskaana. Viisikymppisenä en uskonut enkä aluksi ottanut testiä, mutta raskaustestiripsillä näkyi kaksi kirkkaan punaista viivaa.
En halunnut kertoa pojilleni tai sisarpuolille, ettei heitä hämmentäisi, että ikänäni 45vuotiaana äitiys iski. Päätin piilottaa raskauden. Talvi oli juuri saapumassa, puetin päälleen paksun untuvatakin, josta vatsa piiloutui täydellisesti.
En kuitenkaan halunnut synnyttää tätä lapsenpoikaa. Joku saattaisi väittää, ettei minulla ole vanhurskasta sydäntä, mutta olen jo 45, en enää nuori. Minulla on pojat ja lapsenlapset, joille haluan olla läsnä, enkä jakaa elämääni vaipanvaihdossa. Meidän taloutemme ei myöskään kestä kolmatta lasta. Vesa ei voi enää lähteä ulkomaille, ja minä en jaksaisi ilman häntä.
Lääkärit varoittivat, että aika on jo loppumassa ja leikkaus olisi riskialtis enkä tiedä, haittaako se minua. Pidin mielessäni, että kaikki voisi olla hyvin, että Vesa iloisena ottaisi vastaan ilouutisen. Päätin soittaa hänelle Skypessä ja jakaa uutisen, mutta en käynnistänyt kameraa, ainoastaan mikrofonin.
Hei, Vesa
Tämä ei ole Vesa. Tämä on Kyllikki.
Kyllikki? Kuka sinä olet?
Hyvä, kuka olet sinä? Olen Vesan vaimo. Onko sinulla jotain?
Mies oli kiireinen ja kertoi, että Vesa on töissä viivästyneenä. Laitoin kuulokkeen pois ja aloin itkeä katkerasti. Mietin, että mieheni saattaisi pettää missä tahansa, ja että haluaisin kirjoittaa avioerohakemuksen, heittää kaikki Vesan tavarat pois ja katkaista yhteyden häneen.
Silti pienen toivon kipinä jäi: jos Vesa saisi tietää pienen elämän meillä, hän palaisikin. Tiesin, että helmikuussa Vesa saapuu kotiin poikien syntymäpäivän takia hänelle oli myönnetty loma. Uneni oli, että kuljemme kolmantena puistossa kävelemässä: Vesa pitää kädessään pikkusiskoa, minä toisen.
Juuri 14. helmikuuta, ystävänpäivänä, Vesa saapui. Valmistin romanttisen illallisen, asetin kynttilöitä, laitoin lempimusiikkimme soi. Halusin luoda rauhallisen tunnelman.
Vesa, minulla on yllätys sinulle. Olen raskaana. Sanoivat, että se on tyttö.
Hitto siis! Vesan huuto räjähti. Hän punastui raivosta, kaatoi lautasia lattialle ja pomppi pöytään nyrkkeillen.
Kun minä sitten poljin pitkää matkaa, sinä hyppäät toisten miesten selkään? Ja nyt yrität ripustaa minut kuin hevosen takaapuuhun?
Vesa, selitän kaiken
Lähde pois, en enää halua nähdä sinua! Vesa työnti minut niin, että kaaduin terävälle pöytäsahaan, vatsani painautui siinä.
Vesa poistui, otti reppunsa ja löi ovia kovaan ääneen. Huomasin lattialla punaisia tippuja. Vatsa kiristyi, kipu oli sietämätöntä. Pystyin juuri ehtimään napata puhelimen ja soittaa ambulanssiin. Tunsin, että lapsi on lähellä syntymää.
Kun lääkintähenkilöt saapuivat, minulla oli jo pieni tyttömme Kastehelmi käsissäni. Hän nukkui rauhallisesti, ei itkenyt.
No niin, äiti, lähdetkö meidän kanssamme?
En. Ottakaa lapsi, en tarvitse sitä.
Miten se niin?
Niin. Ottakaa se, sanon niin! Tämä lapsi tuhosi perheeni! Ehkä joku muu rakastaa häntä, mutta en minä. Loppuun, ottakaa se, en halua nähdä sitä!
En tuntenut katumusta antaessani Kastehelmen lääkärin käsiin. Tutkittiin, ettei haavoja ollut, synnytys sujui hiljaisena. Ambulanssi lähti, ja minä siivosin kotia, menin suihkuun ja nukuin.
Lapset eivät tiedä, että luovuin tytärtäni. Käyn päivittäin kirkossa ja rukoilen, että Kastehelmi kasvaa terveeksi ja löytää perheensä. Tiedän, etten selviä itse. En halua kokea uudelleen äitiyden raskautta. Haluan vain, että Vesa palaa kotiin. Hän on taas Saksassa, yhteydenpito tapahtuu vain poikien kautta.
Saatatte sanoa, että olen mielipuoli, mutta valitsen mieheni eikä lapsen. Jumala on tuomari.
