Aila Sari Korpela, 84vuotias isoäiti, istui bussipysäkillä lähistöllä omaa pientä taloaan ja mietti, minne nyt olisi hyvä suunnata. Penkin vieressä oli vanha kangasputki ja kassi, joihin oli mahtunut melkein kaikki hänen varusteensa.
Heitin Riikkatähden ulos, en pelännyt ketään, ja näin sanoinkin mene pois, mummo, tästäkin käskystä, äläkä tee meidän elämää ikävöi.
Vain kolme vuotta sitten kaikki oli sujunut kuin öljytty koneisto viiden hengen perheessä: Aila, hänen tyttärensä Aino, poikapoikansa Ilkka, hänen vaimonsa Katri ja heidän poikansa, Ailan sisulapsi Onni.
Kaikki alkoi horjumaan, kun Ilkalle työpaikalla alkoi uusi kirjanpitäjä Riikka. Hän oli kotoisin kaupunkiLahteen, mutta päätökseen ei kukaan tiennyt, miksi hän päätyi juuri heidän pieneen kylään. Hän sai mökin yhteistaloasunnosta, työpaikan ja kaikki näytti olevan käden alla. Mutta Riikka ei tyytynyt. Hän alkoi katsoa miehiä tarkemmin ja päätti valita Ilkan. Naiselle oli jo puoliksi sopimaton sanonta: Vaimo ei ole seinä, jonka taakse voi piilottaa.
Eräänä huhtikuun aamuna Ilkka palasi töistä, pakasi tavaransa ja käveli lähteäkseen eikä kukaan näe, kuin hän itse. Viimeisenä sanoi poissaolonsa aikana:
Vain neljäkymmentäviisi vuotta iässä tajusin, mikä oikea elämä ja rakkaus oikeastaan on!
Katri ei sanonut hänelle mitään, vaan odotti, että Onni pääsisi koetunnistuksistaan koulussa, ja sitten suunnitteli itsekin:
Menemme kaupunkiin, Onnin täytyy päästä yliopistoon, ja asumme vanhassa vanhempieni talossa. Se onkin jo kolmen vuoden takaa piilossa, mutta eiköhän sitä kunnosta. Jos me itse ei jaksa, veljeni auttaa. Minä löydän myös jokin nopea töitä koulussa.
Kaksi päivää myöhemmin kaikki paketoitiin, veljen saapuessa lastapakkauskuorma-autoa ajamassa. Ailan vanha isoisä oli jo valmiina jättämään hyvästit:
Älä ikävöi, mummo, tulen käymään.
Onni kävi käymään kahdesti, kun Aino vielä hengitti. Kun Aino menehtyi, Ilkka ja Riikka muuttautuivat samaan asuntoon, eikä Onni enää ilmestynyt.
Elämä Ailan vanhuksi tuli kamalan. Riikka alkoi asettaa omat sääntönsä. Aluksi hän oli hieman ujo, kutsui Ailan pöytään ja tarjoili itse ja Ilkan teossa olevia ruokia. Mutta pian hän käskäsi Ailan pysyä huoneessa:
Kekkereitä sinulta keittiössä on liikaa, minulle on helpompi kerran viikossa siivota sinun huoneestasi kuin kolme kertaa päivässä imuroida täällä.
Siitä lähtien Riikka keitti Ailalle puuroa kaurapuuroa, ohrapuuroa tai harsoja. Aila söi puuron aamulla, lounaalla ja illalla, ja juo sen teellä.
Eräänä päivänä Riikka ilmoitti, että hänen poikansa saapuu viikon sisällä. He pohtivat, minne hänet voisi laittaa töihin vankilan jälkeinen aika ei sovi mihinkään kunnolliseen tehtävään.
Aamulla Ilkka lähti töihin, ja Riikka antoi Ailalle käskyn:
Tässä on vanhustenhoitokeskuksen osoite. Mene sinne ja kiitä siitä, ettet vain kadulle heitetty.
Riikka pisti paperin Ailan käteen ja sulki oven.
Aila käveli bussipysäkille, mutta mitäpä enää tehdä? Hän näki nuoren miehen seisovan. Hän pyysi:
Poika, lue osoite, kerro minulle, millä bussilla sinne pääsee.
Mies vilkaisi ja vastasi:
Missä olet, vanha Milla, minne olet menossa? Onni on juuri tullut, hän etsii sinua. Soitan hänelle.
Viiden minuutin kuluttua Onni saapui hölkäten. Selvisi, että Katri oli saanut puhelun entiseltä naapurilta, joka oli ennen eläköitynyt hoitajanäiti vanhainkodissa. Naapuri kertoi, että Riikka aikeeksi laittaa Ailan hoitokotiin. Naapuri oli juuri kysynyt hoitokodin osoitetta, ja Katri antoi Onnille käskyn tulla nopeasti kylään ja tuoda isoäiti mukanaan.
Onni nappasi tavaransa ja sanoi:
Heti vien sinut, mummo, taksilla kaupunkiin, kuin kuningatar. Äiti on jo valmistanut huoneen ja puutarhassamme juuri kukkivat omenapuut kaunista!
Kun Riikka ja Ilkka kuulivat, että Onni vei isoäidin kaupunkiin, he ilahtuivat. Ilo kuitenkin kuihtui nopeasti, kun asiakirjoja tarkasteltaessa kävi ilmi, että asunnon omistaja oli alusta alkaen Aila itse. Hänen miehensäkin oli oikeutettu elämään siellä elinikäisesti. Riikka ja Ilkka jouduivat palaamaan yhteistaloasuntoon.
Aila myi asuntonsa ja antoi rahat oikealle perheenjäsenelle Onnille jotta hän voisi ostaa itselleen kaupunkiasunnon. Koska pääkaupunkiseudun hinnat ovat korkeammat, Onni sai vain yhden makuuhuoneen, mutta uudessa rakennuksessa tilavuutta riitti. Hän aikoo naimisiin ja saa näin pienen katon pään päälle nuorelle pariskunnalle.
